5.5.2017
European Robotics Forum järjestetään Tampereella maaliskuussa 2018European Robotics Forum on tapahtuma, jota euRobotics-yhteisö organisoi SPARC-kumppanuuden kautta. ERF on robotiikka-alan suurin sidosryhmien kohtaamispaikka, ja se kiertää vuosittain Euroopan eri maissa; ensimmäinen ERF järjestettiin vuonna 2010 San Sebastianissa, ja vuoden 2017 foorumi pidettiin maaliskuussa Edinburghissa. Foorumi käsittelee ajankohtaisia yhteiskunnallisia ja teknisiä robotiikkaan liittyviä teemoja ja tutkimuksia, ja myös EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta rahoitetut hankkeet ja kehitysprojektit saavat näkyvyyttä. ERF2018 järjestetään Tampereella 13.-15.3.2018. Tilaisuuden teema on "korkeatasoinen tutkimus luo uutta liiketoimintaa", ja esimerkiksi ihminen-robotti -yhteistyön turvallisuus ja robotiikan mahdollisuudet teollisuudessa ja palvelutehtävissä ovat esillä. Tilaisuuden järjestää Suomen Robotiikkayhdistys ry yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. TTY:lle robotiikka on erittäin ajankohtainen aihe, sillä se aloittaa uuden robotiikan pääainekokonaisuuden lukukaudella 2017-2018. Tampereella järjestettävä konferenssi on tärkeä tilaisuus paitsi suomalaiselle myös erityisesti tamperelaiselle robotiikkaosaamiselle. TTY:n uutinen Liitteet
|