10.1.2017

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman väliarviointiin liittyvä julkinen kuuleminen avattu

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman väliarviointiin liittyvä julkinen kuuleminen on avattu. Kyselymuotoinen kuuleminen on suunnattu kaikille ohjelman kohde- ja sidosryhmille, kuten kunnille ja kansalaisjärjestöille, mutta erityisesti ohjelman hankkeita toteuttaneille tai tukea hakeneille tahoille.

Kansalaisten Eurooppa -ohjelman väliarviointi tarkastelee ohjelman toimien tuloksia ja vaikutuksia. Kuulemisen kautta kansalaisilla ja sidosryhmillä on mahdollisuus osallistua tähän prosessiin ja kertoa mielipiteensä ja ideansa ohjelman kehittämisestä. Komissio raportoi arvioinnin tulokset vuoden 2018 alussa, ja sitä hyödynnetään sekä nykyisen että mahdollisen seuraajaohjelman täytäntöönpanossa ja suunnittelussa.

Kuuleminen on auki 10.4. asti, ja siihen voi vastata suomeksi tästä. Kuulemisesta voi lukea lisää komission sivuilta. Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta voi lukea lisää tästä.