25.5.2016

Vastaa ja vaikuta: komission tutkimus paikallisen ja alueellisen tason investointiesteistä on nyt auki!

Uusien julkisten ja yksityisten investointien edistäminen on yksi Euroopan unionin tärkeimmistä poliittisista päämääristä pitkän ajan talouskasvun mahdollistamiseksi. Euroopan komissio on kutsunut jäsenvaltiot pohtimaan investointien esteitä. Näkemyksiä toivotaan erityisesti paikallis- ja alueviranomaisilta, sillä he ovat keskeisiä julkisia toimijoita paremman investointiympäristön muodostamisessa erityisesti yksityisen sektorin ja pk-yritysten näkökulmasta.

Komission tutkimuksella pyritään edistämään Euroopan investointirahaston (EIR) toimivuutta. Alueiden komitea on mukana tutkimuksen järjestelyissä, ja se tuleekin esittelemään tutkimuksessa saadut tulokset niin Euroopan komissiolle, Euroopan parlamentille kuin Eurooppa-neuvostolle. Tutkimuksen tulokset sisällytetään lisäksi alueiden komitean näkemykseen investointivajeesta ja -esteistä, mikä tullaan esittelemään myöhemmin tänä vuonna. Tulokset auttavat myös esittämään tarvittavia huomautuksia EIR:n täytäntöönpanosta ja edistämään vuoropuhelua Euroopan investointipankin (EIP) ja komission välillä.

Tutkimukseen voi vastata 14.7.2016 saakka. Vastauspohjan löydät komission verkkosivuilta. Vastaaminen kestää vain 10–15 minuuttia ja vastauksen voi lähettää millä tahansa Euroopan unionin virallisella kielellä. Lisätietoja voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta: [email protected].