8.3.2016
Interreg Europe -ohjelman toinen haku avautuu huhtikuun alussaInterreg Europe -ohjelman toinen ehdotuspyyntö avautuu 5.4. ja sulkeutuu 13.5.2016. Ohjelman tavoitteena on tukea julkisviranomaisten toimintaa ja parantaa aluekehityspolitiikan- ja ohjelmien vaikuttavuutta. Siinä keskitytään ennen kaikkea rakennerahasto-ohjelmien, mutta myös alueyhteistyöohjelmien toiminnan ja vaikuttavuuden parantamiseen. Ohjelmassa on neljä temaattista aluetta: 1) tutkimus, teknologian kehittäminen ja innovaatiot; Ohjelmasta rahoitetaan alueidenvälisiä yhteistyöprojekteja (interregional cooperation projects). Ohjelman pääkohderyhmä ovat julkiset organisaatiot, joten hakijoita voivat olla esimerkiksi paikallis-, alue- ja kansallisen tason viranomaiset. Hankekonsortioissa on oltava vähintään kolme kumppania vähintään kahdesta EU-jäsenvaltioissa. Interreg Europe -ohjelman budjetti on 359 miljoonaa euroa koko ohjelmakaudella. Voit lukea tarkemmin Interreg Europe -ohjelmasta EU-toimiston sivuilta. |