Eurooppa-neuvosto nimesi ehdokkaita EU:n huipputehtäviin

Eurooppa-neuvostossa eli huippukokouksessa saatiin pitkien ja vaikeiksikin kuvailtujen neuvottelujen jälkeen heinäkuun alussa nimettyä ehdokkaat nimityspakettiin EU:n huipputehtäviin. Euroopan parlamentin ja suurimpien poliittisten ryhmien ajama kärkiehdokasmenettely hylättiin lopulta, sillä ehdokkaasta ei löytynyt huippukokouksessa yhteisymmärrystä. Poliittisen, sukupuolten välisen ja maantieteellisen tasapainon löytäminen osoittautui ennennäkemättömän haastavaksi. Ehdokkaiksi nostettiin hallitustenvälisissä neuvotteluissa lopulta nimiä, jotka eivät olleet olleet ennakkoarvailuissa mukana.

Euroopan komission puheenjohtaja-ehdokkaaksi nimettiin Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen (EPP), Eurooppa-neuvoston pysyväksi puheenjohtajaksi valittiin Belgian pääministeri Charles Michel (liberaali) ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi ehdotettiin Espanjan ulkoministeri Josep Borrell Fontellesia (S&D). Erillisenä ehdotuksena, mutta osana pakettia Euroopan keskuspankin johtoon ehdotetaan Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtajaa, Ranskan entistä valtiovarainministeri Christine Lagarde’ia (EPP). Lisäksi Eurooppaneuvoston kokousten jälkeen järjestetyssä Euroopan parlamentin järjestäytymiskokouksessa Euroopan parlamentin puhemieheksi valittiin David Maria Sassoli, italialainen S&D-europarlamentaarikko. Etenkin Itä-Euroopan maiden katsotaan jääneen nimityksissä alakynteen.

Euroopan parlamentin on hyväksyttävä enemmistöllä von der Leyen Euroopan komission puheenojohtajaksi, kuten myös  komissiokollegio kokonaisuudessaan. Syksy alkaa siis tiukoilla kuulemisilla, joissa puheenjohtajaehdokas esittelee Euroopan parlamentille näkemyksiään ja ohjelmaansa. Komissaariehdokkaiden vuoro on tämän jälkeen syksyllä.

Lue lisää nimityksistä täältä:

Eurooppa-neuvosto: Eurooppa-neuvosto nimitti EU:n uudet johtajat

European Parliament: MEPs elect David Sassoli as Parliament President

Politico: Surprise finish, uncertain consequences in race to choose new EU leaders