Euroopan komissio julkaisi lokakuussa uudet EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelma Horisontti 2020:n tilastot. 1.6.-2.10.2017 välisenä aikana hyväksytyistä ja allekirjoitetuista Horisontti 2020 -hankkeista (H2020) on tulossa pirkanmaalaisille toimijoille yhteensä 7 144 959 euroa; rahoitusta saa kahdeksan toimijaa kymmenen eri hankkeen puitteissa. Näistä hankkeista viisi kuuluu huipputason tiede -pilariin, kolme teollisuuden johtoasema – ja kaksi yhteiskunnalliset haasteet -pilarin alle. Yrityksillä on ollut menestystä tämän tilastokauden hauissa, sillä kokonaispotista menee 1,21 miljoonaa euroa viidelle yritykselle.
Kokonaisuudessaan H2020-ohjelmasta on saatu vuodesta 2014 alkaen Pirkanmaalle rahoitusta 43,1 miljoonaa euroa. Hankkeisiin on osallistuttu 110 kertaa 93 läpimenneessä ja allekirjoitetussa hankkeessa. Osallistumiset jakautuvat seuraavasti:
9 julkisen toimijan osallistumista (yhteensä 3,97 miljoonaa €)
Hankekoordinaattorin roolissa on 21 pirkanmaalaista toimijaa. Suuri osa näistä on hankkeissa, joissa on vain yksi osallistuja (kuten European Research Council- ja pk-intrumenttihankkeissa). Yhteishankkeiden koordinaattoreita on Pirkanmaalla kahdeksan.
Koko Suomen onnistumisprosentti H2020-rahoitushaussa on 13,52 %. Lukema on alle EU:n keskiarvon, joka on 14,38 %. Pirkanmaalaisten toimijoiden onnistumisprosentti on 11,4 %:a. Pirkanmaalta on lähtenyt rahoituskauden alusta lähtien 996 vähimmäisehdot täyttävää hakemusta ja 114 niistä on mennyt läpi (osa oli yhä allekirjoittamatta).
Pirkanmaa saa maakunnista toiseksi eniten H2020-rahoitusta Uudenmaan jälkeen. Pirkanmaalaisten toimijoiden saaman rahoituksen osuus on noussut viime tilastointikauden 6,90 prosentista 7,39 prosenttiin.
Tilastoja tarkasteltaessa on huomioitava, että maakuntajaottelu määräytyy organisaation kotipaikan mukaan. Kun organisaation pääkonttori on esimerkiksi Uudellamaalla (kuten VTT), kaikki rahoitus kirjautuu Uudellemaalle, vaikka hankkeen toteutuspaikkakunta olisi toisaalla. Suomeen on saatu H2020-rahoitusta vuoden 2014 alusta alkaen 583 miljoonaa euroa.
Kirjoitus pohjautuu Tekesiltä saatuihin tilastotietoihin. Täältä löydät myös Suomen hankkeet maakunnittain (lokakuu 2017).
Lyhyt yhteenveto Suomen osallistumisesta