Elina Ponkala on 27-vuotias hallintotieteiden opiskelija Tampereen yliopistosta ja hän oli Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston korkeakouluharjoittelijana viisi kuukautta. Hänen pääaineensa yliopistossa on ympäristöpolitiikka ja aluetiede. Elina on alun perin kotoisin Torniosta, joten ei hätää, ei tarvitse olla tamperelainen päästäkseen harjoitteluun Brysseliin.
Elina sai kuulla harjoittelumahdollisuudesta entisen harjoittelijan, Saara Valtasaaren, kautta. Elina ja Saara olivat entuudestaan ystäviä, ja Saara suositteli harjoittelumahdollisuutta yhteisen ainejärjestön Spatikka ry:n viestinnän kautta. Elinalla sattui olemaan opiskeluissa juuri sopiva väli, johon viiden kuukauden mittaisen harjoittelun sai mahdutettua. Brysseliin pääseminen oli kuitenkin hakuvaiheessa vielä epävarmaa, sillä Saara oli tehnyt oman harjoittelunsa etänä Tampereelta, mutta Elina toiveikkaasti haki ja sai paikan Brysselistä.
Kansainvälisyys on aina kiinnostanut Elinaa ja hän olikin aikaisempien opiskeluidensa puitteissa vaihdossa Yhdysvalloissa vuonna 2017. Vaikka Yhdysvalloissa Elinaa kohtasi tietynlainen kulttuurishokki, into ei laantunut. Elinan nykyinen pääaine ei rajaa sitä, etteikö hän pystyisi myös suuntautumaan kansainvälisiin aloihin tulevaisuudessa. Hänen haaveensa ihan lapsesta asti on ollut suuntautua poispäin Suomesta jonnekin muuhun maahan ja erilaiseen ympäristöön.
Nyt Elinan kiinnostus on huomattavasti Euroopassa ja erityisesti Euroopan unionissa. Hän kertookin Brysseliin sopeutumisen olleen hyvin helppoa ja ihmiset ovat ottaneet hänet hyvin mukaan kielimuureista huolimatta. Kokemus Brysselissä oli Elinan mielestä yllättävän sosiaalinen. “Oletin, että joutuisin viettämään paljon aikaa yksin. Todellisuudessa Bryssel on täynnä nuoria ihmisiä, jotka haluavat lyhyen ajan sisällä tavata toisiaan. Kukaan ei jää yksin!”
Työpäivistään mieliinpainuvimmaksi Elina nimeää live-tapahtuman, johon pääsi pandemiasta huolimatta osallistumaan. “Vaikka teknologia ei itselleni ole ollut mielenkiinnonkohde, käynti tekoälystä kertovassa tilaisuudessa oli jännittävää,” hän kertoo. Elina pääsi nauttimaan kiinnostavan dialogin lisäksi buffetin herkuista. Tavallisempina työpäivinä hän sai päivittää EU-toimiston nettisivuja ja somea, kirjoittaa uutiskirjeitä ja –artikkeleita, sekä kääntää joitain niistä englannista suomeksi. Aiheiden kirjo yllätti ja ilahdutti. Vihreän siirtymän lisäksi EU:n rahoitusohjelmat, digitaalisuus, kulttuuri ja luovat alat sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus tulivat Elinalle tutuiksi.
Elinan mielikuva EU:sta ennen harjoittelua oli selkeä, mutta kokemuksen myötä instituution laajuus jopa shokeerasi. Hänen mukaansa suomalaisten mielissä EU on yksinkertaisesti koneisto, joka käsittelee jäsenmaiden agendat ja sylkee ulos noudatettavat linjaukset. Todellisuudessa byrokratian ja jargonin viidakosta löytyi ohjelmia ja rahoitusmahdollisuuksia. Pirkanmaan aktiivinen rooli tuli toimistolla esille ja aluepolitiikasta kiinnostuneelle opiskelijalle harjoittelu konkretisoi kuvaa EU:sta.
Harjoittelun päätyttyä Elinaa odottaa Suomessa opintojen maisterivaihe. Gradun aiheinspiraatioita on Brysselistä kertynyt. Myös työllistymisen mahdollisuudet ovat konkretisoituneet. Hän voisi nähdä oman urapolkunsa aukeavan jonkin EU:n rahoittaman alueellisen yhteistyön ohjelman parissa. Vaikka tarkkaa suunnitelmaa ei vielä löydy, Elina kokee, että EU-toimistolla saatu kokemus voisi antaa jopa etulyöntiasemaa työelämässä. Ymmärrys esimerkiksi EU-rahoituksen hakemisesta ei tosiaankaan ole haitaksi alueellisten ohjelmien parissa työskennellessä.
“Kiinnostaapa sitten turvallinen kokemus ulkomailla asumisesta tai superbyrokraattinen EU, saa harjoittelusta kokemusta kummastakin,” Elina toteaa. Hän suosittelee hakemista alueista kiinnostuneille ja Brysselistä haaveileville. Kokemusten kirjo ei Elinallekaan päättynyt yhtä aikaa työpäivän kanssa, vaan kaupunki tarjosi myös ystäviä, yllätyksiä sekä ylettömästi hauskanpitoa.
Teksti: Safiye Rosengrèn ja Elina Lahdenniemi