S34Growth

Euroopan alueiden välistä yhteistyötä lisäämässä



S34Growth on Suomen Itämeri-instituutin koordinoima hanke, jossa yhteensä kymmenen eurooppalaista aluetta kahdeksasta EU-maasta pyrkii yhdessä kehittämään innovatiivista alueidenvälistä yhteistyötä. Hankkeella pyritään tukemaan Euroopan kilpailukyvyn ja teollisuuden uudistumista, sekä kehittää alueiden rakennerahastopolitiikka. S34Growth-hankkeessa painotetaan alueiden välistä yhteistyötä. Hanke on rahoitettu Euroopan aluekehitysrahaston alaisesta Interreg Europe -rahoitusohjelmasta.

Hankkeella pyritään kehittämään nykyisiä, sekä tulevan kauden rakennerahasto-ohjelmia ja vaikuttamaan politiikkainstrumentteihin. Tavoitteena on selvittää miten rakennerahastojen käyttöä voitaisiin monipuolistaa niin, että ne edistäisivät teollisuuden murrosta ja parantaisivat kilpailukykyä. Tämä voitaisiin saavuttaa esimerkiksi tukemalla rakennerahastojen käyttöä eri alueiden kesken.

S34Growth-hanke on kaksivaiheinen. Ensimmäinen vaihe saatiin päästökseen maaliskuussa 2019. Sen aikana tutustuttiin eri alueiden käytäntöihin ja mietittiin yhdessä, minkälaisia tarpeita kullakin alueella on. Hankkeen toinen vaihe jatkuu vielä vuoden. Toinen vaihe on hankkeen toimeenpanovaihe. Jokainen alue on laatinut oman toimintasuunnitelmansa, jolla pyrkii vaikuttamaan valitsemaansa politiikka- tai rahoitusvälineeseen. Mukana toimintasuunnitelmissa on myös alueidenvälisiä toimenpiteitä, joita partnerit toteuttavat yhdessä.

Hankkeessa on mukana kaksi pirkanmaalaista toimijaa. Suomen Itämeri-instituutin lisäksi myös Pirkanmaan liitto on hankkeessa mukana kumppanina. Näiden lisäksi hankkeen muut kumppanit tulevat laajalti eri puolilta Eurooppaa. Idea S34Growth-hankkeeseen tuli Vanguard Initiative -verkostossa nousseesta ajatuksesta. Alueiden välistä yhteistyötä teollisuuden murroksessa haluttiin lisätä. Vanguard Initiative -verkosto kokoaa yhteen Euroopan teollisuusalueita. Pirkanmaan liitto on verkoston jäsen ja Itämeri-instituutti löytyi hankkeen koordinoijaksi Pirkanmaan liiton ja Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston valitsemana.

Itämeri-instituutilla on vankka kokemus erilaisista rahoitusohjelmista ja EU-hankkeiden valmistelusta ja koordinoimisesta. Eri Interreg-rahoitusohjelmat ovat heille erittäin tuttuja, joten ryhtyminen S34Growth-hankkeen Lead Partneriksi oli luonteva päätös.

S34Growth-hankkeessa koordinaattorin rooli eroaa muista hankkeessa mukana olevista yhteistyöorganisaatioista suuresti. Itämeri-instituutti toimii hankkeessa ennen kaikkea hallinnoijan ja fasilitoijan asemassa. Teollisuuden sisällöllinen osaaminen tulee pääosin kumppaniorganisaatioilta. Suomen Itämeri-instituutin erityisasiantuntija Johanna Vannes kertoo pitävänsä koordinaattorin roolista paljon, sillä siinä pääsee pyörittämään koko hankkeen toimintaa ja koordinoimaan verkostoja.

Vanneksella on paljon kokemusta EU-hankkeista. Aikaisemmin hän on ollut hankkeissa mukana toimien sekä hallinnoijan roolissa että sisältöasiantuntijana kielikasvatuksen ja kielikoulutuspolitiikan saralla. Työn monipuolisuus ja hankkeiden teemojen erilaisuus Suomen Itämeri-instituutissa on virkistävää. Toisaalta voi olla myös hyväkin asia, että hankkeen hallinnoija tulee hankkeen sisällöllisen teeman ulkopuolelta, Vannes jatkaa. Tällöin on helpompi keskittyä koordinaattorin roolissa olennaiseen kumppaneiden tukemiseen ja fasilitointiin.

Keskustelu kumppaneiden kanssa on hankkeessa kuin hankkeessa erittäin tärkeää. Vannes painottaa, että kumppaneiden valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Kumppaneiden kanssa kannattaa jo suunnitteluvaiheessa tehdä läheisesti yhteistyötä. Parhaassa tapauksessa kumppaniorganisaatiot ovat jo tuttuja esimerkiksi aikaisemman yhteistyön kautta, jolloin heidät jo tuntee hyvin.

Toinen tärkeä asia hankkeita valmisteltaessa on huolehtia, että hankkeen loppuun viemiseen on kannustimia. Itämeri-instituutissa pyritään aina varmistamaan, että hanke johon lähdetään, kytkeytyy kaupungin tai maakunnan tavoitteisiin ja kehitysohjelmiin. Tällä voidaan taata, että paikalliset toimijat ovat mukana koko hankkeen ajan ja yhteinen suurempi tavoite on mahdollista saavuttaa.

Kolmanneksi, rahoitusohjelmaan ja sen asiakirjoihin tutustuminen hyvissä ajoin on tärkeää, mutta kannattaa myös tutustua rahoittajaan, joka esimerkiksi S34Growth-hankkeen kohdalla on Interreg Europe -sihteeristö. Rahoittajan kanssa kannattaa keskustella jo hakuvaiheessa. Rahoittajaa voi konsultoida esimerkiksi hankeen aiheesta ja kumppaneista. Näin saa paremman käsityksen siitä, mitä hankesuunnitelmassa pitää vielä kehittää, toteaa Vannes.

Vinkit hankevalmistelijoille

  • Kiinnitä huomiota kumppaneiden valintaan

  • Varmista, että toimijoilla joiden kanssa teet yhteistyötä on aito halu ja tarve hankkeen toteuttamiseksi

  • Tutustu rahoitusohjelmaan, sekä rahoittajaviranomaiseen.


S34Growth-hankkeen lopputapahtuma järjestetään Tampereella keskiviikkona 23.10.2019. Tapahtuma on avoin seminaari ja sinne ovat tervetulleita kaikki teollisuus- ja innovaatioalan toimijat. Lisätietoja tapahtumasta saa Itämeri-instituutista.

Rahoitusohjelma: Interreg Europe -ohjelma (EAKR)

Hankkeen kokonaisbudjetti: 2 227 000 euroa (EAKR-rahoituksen osuus 1 871 735 euroa)

Toteuttamisaika: Huhtikuu 2016 – Maaliskuu 2020

Partnerikokoonpano: 11 partneria, 8 maasta

Pääkoordinaattori: Suomen Itämeri-Instituutti

Hankkeen kotisivut https://www.interregeurope.eu/s34growth/

Twitter