Grundium

Grundium on neljä vuotta sitten perustettu digitaalisia mikroskooppiskannereita valmistava yritys Tampereelta. Yrityksen perustivat toimitusjohtaja Mika Kuisma entisten ja nykyisten Nokia-kollegoidensa kanssa. ”Olimme 15–20 vuotta Nokialla matkapuhelinten teknologia- ja tuotekehityshommissa. Olin itse 17 vuotta Nokialla ennen kuin tähän päädyttiin”, Kuisma kertoo.

Grundium tuottaa digitaalisia mikroskooppiskannereita patologiseen käyttöön. Yritys on itse kehittänyt sekä teknologian että tuotekonseptin. ”Ongelma jota ratkaisemme on se, ettei maailmassa ei ole riittävästi patologeja. Me haluamme tehostaa olemassa olevien resurssien käyttöä niin, että patologit pystyvät työskentelemään myös etänä. Nämä mikroskooppiskannerit voivat olla myös sellaisissa paikoissa, missä otetaan näytteitä mutta missä ei ole patologiaa”, Kuisma täsmentää.

Kuisma kertoo, että ensimmäinen malli digitaalisesta mikroskannerista heillä on ollut valmiina CE-merkittynä viime vuoden joulukuusta saakka.  ”Me olemme rakentaneet sille myyntikanavia sekä kumppanuuksia ympäri maailmaa. Olemme myyneet tuotetta samalla, kun kehitämme seuraavaa mallia, mikä on pitkälti eri versio samasta mallista.”

Grundium hankkeena on vain heidän omansa, mutta sen liiketoimintamalliin kuuluvat vahvasti kansainväliset kumppanit, joita onkin Saksan, Ranskan ja Suomen lisäksi myös Yhdysvalloista, Kiinasta ja Japanista. ”Me teemme tavallaan yhtä vaihetta prosessista – me digitoimme näytteet. Suurin osa kumppaneistamme on mukana prosessin seuraavassa vaiheessa tekemässä ohjelmistoalustoja, joilla kuvia hallitaan. Mielenkiintoisina tekijöinä kansainvälisessä yhteistyössä ovat myös tekoälypohjaiset alustat, platformit, joiden tekijöitä on tällä alalla paljon ja tulee kokoajan lisää”, Kuisma jatkaa.

Yritys on hakenut rahoitusta myös EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta. Yritys on saanut EIC Acceleratorin (entinen pk-instrumentti) toisesta vaiheesta rahoitusta tuotteen kaupallistamiseen ja yrityksen portfolion laajentamiseen. EIC Accelerator (pk-instrumentti) koostuu kolmesta eri vaiheesta, joita ovat 1) konsepti ja toteutettavuudenarviointi, 2) tutkimus ja kehitys sekä 3) kaupallistaminen. Grundiumilla onkin tavoitteena maailmanjaaluinen kaupallistaminen. Yrityksellä on US-patentti, ja useita patentteja nyt vetämässä.

EU-rahoituksesta Kuisma kertoo kuulleensa muilta yrittäjiltä. Vinkin saatuaan Kuisma ja muut perustajat alkoivat perehtyä EU-rahoitukseen tarkemmin ja keskustelivat sellaisten tahojen kanssa, jotka olivat vastaaviin hakuprosesseihin aikaisemmin osallistuneet. ”Siitä lähdimme sitten työstämään meidän hankesuunnitelmaa ja totesimme, että tämä voi olla aika hyvä juttu”, Kuisma toteaa ja jatkaa ”sitten päädyimme ottamaan sen ihan tosissaan ja tekemään hakemuksen.” Hakemuksen työstämisessä he käyttivät ulkopuolista konsulttia apunaan.

Grundiumilla on tulevaisuuteen katsova visio. Hankerahoitusta ajatellen mahdollisuudet ovat myös avoinna – ehkä vielä EU-rahoituskin on mietinnässä. Tulevaisuus patologian alalla on kirkas. ”Me olemme teknologiayritys, joka on kehittänyt ainutlaatuisen teknologian. Se on meidän roolimme”, Kuisma kiteyttää.

Vinkkejä hankevalmistelijoille:
  1. Kannattaa tehdä töitä sen eteen, että se mitä tekee ja mihin käyttää resurssejaan, on oikea asia ja tähtää oikeisiin vaikutuksiin
  2. Ennen toiminnan aloittamista pitää olla selkeä idea ja tarina, mitä tehdään ja minkä vuoksi sekä hahmottaa asiakasreferenssit
  3. On hyvä huomioida, että hankesuunnitelman arvioijat eivät ole alan asiantuntijoita – asia täytyy ilmaista niin, että sen ymmärtävät myös he, jotka eivät ole alan ammattilaisia
Rahoitusohjelma: Horisontti 2020 (EIC Accelerator)
EU-rahoitus: 1 950 375 €
Toteuttamisaika: heinäkuu 2018 – heinäkuu 2020

Hankkeen kotisivut