BSR STARS S3


Mitä on Itämeren alueen  yhteistyö? Miten bio- ja kiertotaloutta voidaan edistää alueellisen yhteistyön kautta? Johanna Leino Suomen Itämeri-Instituutista kertoo BSR Stars S3 –hankkeesta , Itämeri-yhteistyöstä sekä antaa hyödyllisiä vinkkejä hankevalmistelijoille.

Bio- ja kiertotalous ovat viime vuosien isoimpia teemoja EU:ssa ja niiden avulla voidaan luoda resurssitehokasta ja vähähiilistä tulevaisuutta. Kiertotalous tarkoittaa sitä, että resurssit säilytetään taloudessa silloinkin, kun tuote on saavuttanut käyttöikänsä lopun. Biotalous liittyy osaltaan kiertotalouteen, ja siinä hyödynnetään uusiutuvia luonnonvaroja tuotteiden, energian ja palveluiden tuottamiseen.

Itämeren alueella on useita toimijoita, jotka työskentelevät  näiden teemojen parissa. BSR Stars S3 – Smart specialisation through cross-sectoral Bio-, Circular- and Digital ecosystems -hanke tähtää bio- ja kiertotalouden toimijoiden ekosysteemin hahmottamiseen ja yhteistyön vahvistamiseen sekä hyvien käytöntöjen jakamiseen. Suomen Itämeri-Instituutti toimii hankkeen pääkoordinaattorina ja hankkeessa on mukana myös Pirkanmaan liitto.

EU:n Itämeri-strategian tavoitteena alueellisen yhteistyön syventäminen


Jokainen hanke saa alkunsa aina omalla tavallaan  ja BSR Stars S3 -hanke lähti liikkeelle vahvasti verkostojen kautta. Suomen Itämeri-Instituutti on ollut aktiivisesti mukana EU:n Itämeri-strategiaan liittyvissä verkostoissa ja erityisesti strategiaan liittyvässä Policy Area Innovation –työryhmässä. Näistä verkostoista löytyi kumppaneita, joiden kanssa Suomen Itämeri-Instituutti alkoi herätellä ideaa yhteisestä hankkeesta.

Policy Area Innovation –työryhmän tavoitteena on innovaatioiden ja kilpailukyvyn kehittäminen. Se on osa EU:n Itämeri-strategiaa, joka on vuonna 2009 hyväksytty ensimmäinen Euroopan unionin makroalue-strategia. Strategian tavoitteina ovat meren pelastaminen, alueen yhdistäminen sekä hyvinvoinnin lisääminen. Alueen maiden yhteistyön syventäminen valituissa teemoissa on vahvasti osa näiden tavoitteiden saavuttamista.

Interreg Itämeren alueen ohjelman haku, johon  konsortio alkoi valmistelemaan hanketta, tähtäsi alueellisen älykkään erikostumisen kehittämiseen. Pian tämän jälkeen alkoi selkeytyä myös yhteinen fokus nimenomaisesti bio– ja kiertotalouteen.

”Pirkanmaalle tämä teema sopi erinomaisesti, koska juuri hankkeen alkamisen aikoihin, kiertotalous oli noussut strategiseksi painopisteeksi alueella”, kertoo Johanna Leino Suomen Itämeri-instituutista. Tavoitteena Pirkanmaan liitolla oli erityisesti bio -ja kiertotalouden ekosysteemin vahvistaminen sekä tällä alalla verkostoituminen. Suomen Itämeri-Instituutti näki hankkeessa mahdollisuuksia omien verkostojensa kehittämiseen ja yhä vahvemman yhteistyön tukemiseen Itämeren alueella.

Oikeat kumppanit oikeaan hankkeeseen


Jokaisessa hankkeessa tulee vastaan omanlaisiaan haasteita ja yksi BSR Stars S3 –hankkeen kohtaamista haasteista liittyi sopivien ja aktiivisten kumppanien löytämiseen. Hankekumppanien aktiivisuus on ensiarvoisen tärkeää laadukkaiden tulosten aikaansaamiseksi, ja on tärkeää, että jokainen kumppani tietää oman roolinsa ja pystyy antamaan oman panoksensa hankkeeseen.

”Välillä hankkeissa käy niin, että kumppaneita jää syystä tai toisesta pois, jolloin täytyy etsiä uusi kumppani tilalle. Tämä aiheuttaa tietenkin  lisätyötä. BSR Stars S3 –hankkeessa kävi kuitenkin onnekkaasti, että löysimme hyviä kumppaneita lähteneiden tilalle”, Leino kertoo.

Tärkeää on myös, että hankkeessa on rekrytoitu oikeat ihmiset hanketehtäviin: ”Mikäli henkilö ei pätevyytensä puolesta ole oikea henkilö tehtävään tai hänellä ei ole aikaisempaa kokemusta EU-hankkeista, vaikuttaa tämä merkittävästi  siihen, miten kumppani pystyy toteuttamaan omaa rooliaan hankkeessa.”

Pääkoordinaattorilla tärkeä vastuu


Suomen Itämeri-instituutti toimii BSR Stars S3 –hankkeessa pääkoordinaattorina. Pääkoordinaattorin tehtävä on vastuullinen, koska lopulta pääkoordinaattori vastaa hankkeen etenemisestä ja on kontaktissa rahoittajaan. ”Pääkoordinaattorilla on vastuu konsortiosta ja yhteistyön sujumisesta, ja mikäli jokin asia ei toimikaan, täytyy pääkoordinaattorin keksiä  Plan B, jolla hankkeen tavoitteet saadaan toteutumaan”, Leino kertoo.

Suuntaviivoja kohti vahvempaa Itämeren alueen yhteistyötä


Yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista on ollut Itämeren alueen välisen yhteistyön kehittäminen. Itämeren alueella on paljon potentiaalia hyödyntää syntynyttä yhteistyötä edelleen ja tulevaisuudessa Itämeren alueesta voisi mahdollisesti tulla yhtenäisempi ekosysteemi esim. kiertotalouden alalla. ”Itämeren alue voisi kokonaisuutena erottautua globaalissa kilpailussa tietyillä aloilla, kuten kiertotaloudessa”, Leino sanoo.

Tulevina vuosina Suomen Itämeri-Instituutti ja sitä kautta myös Pirkanmaan alue tulevat saamaan yhä enemmän näkyvyyttä Itämeren alueen toimijoiden joukossa, kun Suomen Itämeri-instituutti aloittaa EU:n Itämeristrategian Policy Area Innovation –työryhmän koordinaattorina. Tämä lisää vaikutusmahdollisuuksia Itämeren alueella ja avaa uusia ovia laajemmallekin yhteistyölle.

Vinkit hankevalmistelijoille


1.    Hyödynnä  Pirkanmaalta löytyvää hankeasiantuntemusta
Erityisesti Interreg-hankkeissa kannattaa kääntyä Suomen Itämeri-Instituutin puoleen, jolta löytyy osaamista hankevalmisteluun.

2.    Etsi sopivat kumppanit hankkeeseen
Olennaista on löytää juuri oikeat kumppanit ko. hankkeeseen, joilla on sekä sopiva osaaminen, että motivaatio ja aktiivinen ote tekemiseen.

3.    Kumppaneiden sitouttaminen hankkeeseen jo valmisteluvaiheessa
Tärkeää on löytää kumppanit, jotka ovat myös valmiita tekemään työtä hakemuksen eteen. Kun on ollut itse mukana hakemuksen teossa ja tietää oman roolinsa, on silloin myös motivoituneempi hanketta kohtaan.

4.    Pääkoordinaattori: Tartu ongelmiin heti!
Mikäli kumppanien joukossa esiintyy väärinkäsityksiä tai syntyy muita epäselvyyksiä, kannattaa  pääkoordinaattorin puuttua niihin mahdollisimman pian. Näin kommunikaatiohaasteet  eivät kasaannu, vaan ratkaisuja voidaan etsiä yhdessä.

Tiedot hankkeesta:


BSR Stars S3 – Smart specialisation through cross-sectoral Bio-, Circular- and Digital ecosystems

Rahoitusohjelma: Interreg Baltic Sea Region
Hankkeen budjetti: 2,9 M€ (EU-rahoituksen osuus 2,1M€)
Toteuttamissaika: 1.5.2016 – 30.4.2019
Partnerikokoonpano: 12 kumppania 5 eri maasta
Pääkoordinaattori: Suomen Itämeri-instituutti
Pirkanmaalta kumppanina: Pirkanmaan liitto

Hankkeen kotisivut:

http://www.baltic.org/project/bsr-stars-s3/
http://www.bsr-stars.eu/bsr-stars-s3/

Juttua varten haastateltiin Suomen Itämeri-Instituutin  kehitysjohtaja Johanna Leinoa, johanna.leino@tampere.fi