Backlight08

Luovan Euroopan kulttuurin alaohjelman rahoitteinen Backlight08- backlight-08-presents-international hanke toteutettiin vuosina 2007-2009. Hankkeen koordinaattorina toimi Tamperelainen Valokuvakeskus Nykyaika, ja mukana oli neljä taidealan kumppania Puolasta, Italiasta, Itävallasta sekä Luxemburgista. Backlight08-hanke oli jo kahdeksas Valokuvakeskus Nykyajan järjestämistä kansainvälisistä valokuvatapahtumista, ja neljäs perättäinen tapahtuma, jolle myönnettiin EU-rahoitusta. Backlight-valokuvafestivaali järjestetään joka kolmas vuosi, ja seuraava tapahtuma onkin odotettavissa 2020 vuoden syksyllä.


Valokuvakeskus Nykyajan entisen hallituksen puheenjohtaja Antti Haapion mukaan Backlight-hankkeiden ideana on edistää valokuvakulttuuria, ihmisten välistä kommunikaatiota ja kansainvälisyyttä. Jokainen hanke on erilainen, uusi ja edistyksellinen. Vaikka perusidea hankkeissa pysyy samana, jokaiseen hankkeeseen haetaan uusia ideoita, toimintatapoja sekä yksityiskohtia. Jokaisella Backlight tapahtumalla on siis erilainen kantava teema.

Backlight08-hankkeen teemaksi valikoitui huumori ja nimeksi Tickle Attack. Keskeisenä ajatuksena valokuvafestivaalissa oli järjestää taiteilijoille ”open call”, jolla kutsuttiin taiteilijoita vapaasti osallistumaan ja tekemään teoksia kyseisestä teemasta. Valokuvafestivaalin päätapahtumana järjestettiin niin ikään Tickle Attack -niminen näyttely, joko koostui useiden eri näyttelyiden verkostosta, ja se esitteli 56 eri taiteilijan teoksia. Näyttely avautui syksyllä 2008 samanaikaisesti kolmessatoista eri taidegalleriassa sekä museossa neljässä eri maassa.  Valokuvaprojekteista muodostui yhdessä suuri festivaali, joka pidettiin Puolassa. Kymmenen kuukauden aikana 60 000 katsojaa näki erilaisia ​​tapoja, jossa huumoria, naurua, ironiaa, paradoksia ja absurdiutta ilmennetään valokuvataiteen kautta.

Suunnittelukokous Firenzessä

Haapion mukaan hankkeen käynnistämisprosessi oli helppoa, sillä takana oli jo kolme onnistunutta ja rahoituksen saanutta hanketta. Aikaisemmista hankkeista oppineina Backlight08-hankkeen valmistelu aloitettiin kuitenkin aikaisempia hankkeita aikaisemmin, jo edellisen Backlight05-hankkeen aikana vuonna 2005. Jo tuolloin aloitettiin siis teeman ideointi sekä järjestettiin ensimmäiset tapaamiset hankekumppanien välillä. Hankkeen valmistelu jatkui aina hakemuksen jättämiseen saakka vuoteen 2007.

Kulttuurien välinen vuoropuhelu, jossa käytetään taidetta viestintävälineenä, on yksi Backlight08 -hankkeen merkittävimmistä ulottuvuuksista. Hankkeen järjestäjien sekä paikallisten ja kansainvälisten kumppanien antama panos tapahtumaan ja sen menestymiseen oli enemmän kuin sen osien summa. Myös Haapio kuvailee yhteistyötä hankekumppanien välillä aidoksi.  Haapion mukaan kaikille oli selvää, mitä kukin osallistuja halusi tehdä, ja yhteiset tavoitteet ja toiveet saatiin myös hyvin sovitettua siihen, mihin EU-rahoitusta myönnetään.

 

 

Vinkit hankevalmistelijoille:

 

  • Lue ohjeet ja myöntämisperusteet tarkasti hakemusta laatiessa. Hakemuksen tekeminen vaatii vaivaa ja tarkkuutta, mutta työ kannattaa tehdä perusteellisesti. Älä siis pelästy byrokratiaa.
  • Älä ripustaudu liikaa vain omaan ideaan. Muotoile idea niin, että se täyttäisi myös rahoittajan toiveet.  Oma hyvä idea ei välttämättä ole se, mitä rahoitetaan, vaan oma idea tulisi sovittaa ja muotoilla uudestaan sellaiseksi, jota rahoittaja voi rahoittaa.  

 

 

 

Rahoitusohjelma Luova Eurooppa / Kulttuuri

Kokonaisbudjetti 399 000e

EU-budjetti 199 000e

Toteuttamisaika: 1.9.2007 – 31.8.2009

Pääkoordinaattori: Valokuvakeskus Nykaika ry 

Hankkeen kotisivut: http://www.backlight.fi/archive/bl2008/index.htm